SIVELTÄVÄT MAALIT

Maston siveltävät maalit soveltuvat sekä sivellin- että ruiskumaalaukseen. Sarjaan sisältyy sekä yleis- että erikoismaaleja. Maston siveltäviä maaleja voidaan käyttää yhdessä Maston spraymaalien kanssa siten, että siveltävään maalisarjaan valitaan vastaava spraymaalisarja, esimerkiksi kuumakesto maalit siveltävä ja kuumakesto spray. Laajoille pinnoille suosittelemme siveltäviä/ruiskutettavia maaleja, pienempiin kohteisiin ja vaikeasti maalattaviin kohteisiin spraymaalit soveltuvat paremmin.

Pintamaali

Rajaa tuotteita

  • Maali 2K Kaakeli Tummanharmaa 250ml

    Maali 2K Kaakeli Tummanharmaa 250ml

    Maston Kaakelimaali sisältää maalin ja kovetteen. Maston kaakelimaali on kaksikomponenttinen, vesiohenteinen epoksimaali, joka muodostaa lujan ja kestävän pinnan. Maali on tarkoitettu käytettäväksi kaakelipinnoille, mutta sitä voidaan käyttää myös muille pinnoille esimerkiksi puulle, kivelle ja metallille. Levitä vaahtomuovisella maalitelalla. Puhdista työvälineet vedellä. Seos tulee käyttää 1 tunnin kuluessa Comp A:n ja Comp B:n sekoittamisesta. Kosketuskuiva 3 tunnin kuluttua. Odota 6 tuntia, ennenkuin maalaat toisen kerroksen joko maalilla tai lakalla. Suorita tarvittaessa välihionta. Lopullinen kovuus saavutetaan 7 vuorokauden kuluttua. Riittoisuus: n. 8 m2 / litra. Soveltuu käytettäväksi myös puu- ja metallipinnoille, kuten työtasoille ja kaapinoville. Maalattu pinta voidaan ottaa kevyeen käyttöön (kävely) 12h kuluttua. Kovaa- ja vesirasitusta (esim. lattiamaton käyttö tai vesi lattialla) maali kestää n. 7 vrk:n kuluttua. Käyttöohje: Puhdista käsiteltävä pinta epäpuhtauksista ja saippuajäämistä. Puhdista saumat harjaamalla ne kovapintaisella harjalla. Käsiteltävän pinnan tulee olla täysin kuiva ja pölytön. Sekoita hyvin ennen käyttöä ja ohenna tarvittaessa vedellä 5-10 tilavuus-%. Suojaa tai poista silikonisaumat ja pyyhi pinnat huolellisesti nopealla liuottimella (esim. asetoni) ennen kaakelimaalin levittämistä. Vaihe 1: Kaada Comp A (väriseos) -purkin sisältö kokonaan mukana tulevaan sekoitusastiaan ja sekoita puhtaalla lastalla kunnes Comp A -seos on tasaista. Vaihe 2: Kaada Comp B (kovete) -purkin sisältö kokonaan sekoitusastiaan ja sekoita huolellisesti. Vaihe 3: Sekoita lastalla 3 min. Sekoita huolellisesti lastalla 3 min. Vaihe 4. Anna seoksen seistä 5 min ennen maalaamista huoneenlämmössä +20 °C. Jos on kylmempää, anna seistä pidemmän aikaa. Mikäli tuotetta käytetään kohteissa, jossa se joutuu alttiiksi kovalle mekaaniselle rasitukselle (esim. kylpyhuoneen pinnat, lattiat ja lavuaarit), se tulee lakata Mastonin puolikiiltävällä Kaakelilakalla. Ole tarkkana lakatessa vaaleata pintaa niin että lakkaa on tasainen ohut kerros. Epoksi lakan ominaisuus on kellertävyys ja jos lakkaa jää esim. saumoihin paksu kerros aiheuttaa se sävyeroa kuivuttuaan. Säilytys minimissään +5 °C, ei saa jäätyä. Puolikiiltävä

    Lue lisää
  • Maali 2K Kaakeli Tummanharmaa 2l

    Maali 2K Kaakeli Tummanharmaa 2l

  • Maali 2K Kaakeli Tummanharmaa 750ml

    Maali 2K Kaakeli Tummanharmaa 750ml

  • Maali 2K Kaakeli Valkoinen 250ml

    Maali 2K Kaakeli Valkoinen 250ml

  • Maali 2K Kaakeli Valkoinen 2l

    Maali 2K Kaakeli Valkoinen 2l

  • Maali 2K Kaakeli Valkoinen 750ml

    Maali 2K Kaakeli Valkoinen 750ml

  • Maali H2O! RAL1021 Rypsinkeltainen 1l

    Maali H2O! RAL1021 Rypsinkeltainen 1l

    Maston H2O! - nopeasti kuivuva, vesiohenteinen pintamaali sisä- ja ulkokäyttöön. Soveltuu puu- ja metallipinnoille. Käyttöohje: Pitkäikäisen ja kestävän pinnan takaamiseksi noudata seuraavia ohjeita. Puhdista käsiteltävä pinta huolellisesti rasvasta ja liasta. Epätasainen pinta on hiottava ennen työn aloitusta. Poista hiontapöly huolellisesti. Sekoita maali hyvin ennen käyttöä! Kokeile tuotteen soveltuvuus aikaisemmin käsitellylle pinnalle ennen pintakäsittelyä. Ulkokäytössä metallille maalattaessa on käytettävä Maston H2O! Primer - siveltävää pohjamaalia. Voidaan levittää siveltimellä, telalla tai ruiskulla. Ohennus ja työvälineiden pesu: vesi (haalea). Maalaustyön ja maalin kuivumisen aikana tulee ilman, pinnan ja maalin lämpötilan olla yli +15°C ja ilman suhteellisen kosteuden alle 80%. Kuivumisajat (+20°C): käsittelykuiva 1 h. Kokonaan kuiva 8 vrk kuluttua. Paras lopputulos saadaan, kun kuivaus tapahtuu korotetussa lämpötilassa +50 °C/30 min. Riittoisuus: 7-8 m2/l. Etiketin värisävy on viitteellinen.

    Lue lisää
  • Maali H2O! RAL1021 Rypsinkeltainen 250ml

    Maali H2O! RAL1021 Rypsinkeltainen 250ml

  • Maali H2O! RAL2002 Sinooperinpunainen 250ml

    Maali H2O! RAL2002 Sinooperinpunainen 250ml

  • Maali H2O! RAL2002 Verenpunainen 1l

    Maali H2O! RAL2002 Verenpunainen 1l